Siirry pääsisältöön

Falkinkosken talviuintipaikka: raikkain kokemus ikinä!


Olen alkanut kirjoittaa blogia "Kylä kuljettaa" sillä mielellä, että tutustuisin uutena elinvoimapäällikkönä monipuolisesti Nousiaisiin, sen nähtävyyksiin ja ihmisiin, tapahtumiin ja tarinoihin. Samalla uudet paikkakuntalaiset voisivat oppia tuntemaan kotikuntaansa ja hyvässä lykyssä myös kanta-asukkaat saattaisivat löytää  jotain uutta ja kiinnostavaa Nousiaisista!

Aion siis kiertää Nousiaista ja kysyä paikkakuntalaisilta, minne lähtisin seuraavaksi. Viestikapula tulee kulkemaan kylästä kylään tai ihan vain kylien sisällä paikasta toiseen. 

Ensimmäisen kapulan sopivasta vierailukohteesta minulle heitti vapaa-aikatoimen päällikkö Jouni Kangasniemi. Kerroin hänelle käyväni säännöllisesti talviuimassa Turun Saukkorannassa ja Jouni kysyi, olenko koskaan käynyt Falkinkosken avannossa. No, enpä ollut…

 

Uinti- ja saunareissu talvisena ja pilvisenä lauantaipäivänä 25.3.2023



Maantie Falkinkosken uintipaikkaan mutkitteli pitkin kaunista maalaismaisemaa. Pellolla näkyi kymmenittäin joutsenia, vaikkei kevättalvi ollut vielä kaikkia lumia sulattanutkaan. Paikoitusalueella oli jo saunan avautumisen aikaan monta autoa tiiviissä rivissä.
 Polku paikoitusalueelta johti alas pienelle sillalle, joka ylitti kuohuvan ja äänekkään Falkinkosken. Sillan toisella puolella näkyikin jo saunarakennus. Seisahduin hetkeksi aikaa sillalle ihailemaan joen kuohuntaa ja huomasin samalla, että saunarakennuksesta purkautui jo punakoita uimareita terassille ja avannolle viilentymään. Pyöreäksi kaivettuun lampeen kulki hieno laiturirakennelma hyppypaikkoineen.

   Kävin seuralaiseni kanssa maksamassa kolmen euron pääsymaksun 4H-kerhon kassavastaavalle Ida Malmbergille. Sitten kiirehdin pukuhuoneeseen vaihtamaan päälle uimapuvun ja neopreenitossut. Vaatteita vaihtaessani tutkin seinille tehtyjä raapustuksia. Nuorta rakkautta on ollut ainakin joskus ilmassa, sillä juuri minun kohdallani seinässä luki I love you. Luki seinillä muutakin, mutta jääkööt ne tekstit muiden tutkittaviksi 😊

   Avasin puuoven hämärään, tummaksi patinoituneeseen saunaan ja yllätyin. Lauteet olivat täynnä vieri vieressä istuvia ihmisiä ja muutama vielä seisomapaikallakin odottamassa istumisvuoroaan. Jopas oli paikka täynnä! Täällä ei auta olla ihmis- tai kosketuskammoinen, jos mielii saada laudepaikan! Iloinen puheensorina säesti löylyveden sihinää kiukaalle. Sauna kietoi sisällä olevat ihanan lämpimään ja kosteaan vaippaan.

   Seisomapaikkalaiset saivat pian paikat lauteilta. Täällä selvästikin tunnetaan sanonta sopu sijaa antaa. Jonkun vanhemman herran syliinkin olisin ehkä päässyt, mutta yritin kuitenkin keikkua lauteella yhden kankkuni varassa. Mies totesi, että on sen verran rajoittunut, että ottaa vain naisia syliinsä. Joku häntä siitä heti paheksuikin. Herja lensi sillä tavalla saunojien kesken, että ihan kaikkea ei kannattanut ottaa turhan ryppyotsaisesti. Politiikkaakin puhuttiin, olivathan vaalit paraikaa käynnissä. Joku intoutui hieman mollaamaan kunnan viranomaisia yleisellä tasolla, kunnes toinen huudahti, että suu soukemmalle, täällä on nyt yksi juuri kunnalla aloittanut työntekijä paikalla. Siihen tyssäsi salakuuntelumahdollisuuteni 😉 Uuden saunarakennuksen budjetti luonnollisesti puhututti porukkaa puolesta ja vastaan.

Tulevan saunarakennuksen pohjapiirustus

   Falkinkosken saunarakennusta ollaan uusimassa ensi kaudella. Paikan suosio on kasvanut niin suureksi, ettei tila enää millään riitä kaikille halukkaille uimareille. Uuteen saunaan on tulossa isommat pukutilat, suihkut ja löylyhuone. Luonnollisesti rakennukseen tulee myös tupa ja kaksikin vessaa, joista toinen on esteetön. Nykyiset laiturirakennelmat ovat jo valmiiksi hienot, mutta kuulemma ajatuksena on tuoda
lämpömatot laiturille, jotta talvellakin laiturilla voisi kulkea liukastumatta.

   Suurin yllätys tuli, kun pulahdin laiturilta veteen. Vesi nimittäin oli TODELLA raikasta ja kylmää. Edellisiltana kokemani merivesi ei ollut mitään tähän verrattuna. Uintipaikan lähteistä kuulemma virtaa niin puhdasta vettä, että sitä ovat juoneet vesitutkijatkin janoonsa. Uinnin jälkeen olo olikin kuin uudestisyntyneellä, puhdas ja virkistäytynyt. En tiedä, kuinka paljon talviuinnilla on terveydellisiä vaikutuksia, mutta ainakin itseltä ovat vuosien takaiset pikkuflunssat hävinneet 8-vuotisen harrastuksen myötä. Kylmäkuuma-shokkihoito auttaa myös stressiin. Sinne saunaan ja avantoon häviävät kaikki
maailman murheet.

   Suosittelen lämpimästi uintireissua Falkinkoskelle. Nyt koin sen talviaikaan, mutta ehkä tulen paikalle myös kesäaikaan. Paikalliset kehuivat, että silloin tarjolla olisi hieno hiekkaranta ja rohkeimmille myös Wibit-seikkailurata suoritettavaksi.

 

Minne seuraavaksi?

Tuvassa olleet Ida ja Sonja Malmberg miettivät ankarasti, minne he haluaisivat lähettää minut seuraavaksi. Lopulta naiset päätyivät ehdottamaan Nousiaisten vanhaa kirkkoa ja tutustumaan siellä olevaan sarkofagiin. Ne kun olivat jotain, mistä nousiaislaiset ovat olleet ylpeitä jo satoja vuosia. Sinne siis!

Faktoja:


Falkinkoski sijaitsee kahdeksan kilometriä Nousiaisten keskustasta, osoitteessa Valpperintie 561. Hirviojan joki on ennen tehnyt uintipaikan kohdalla mutkan, mutta 1960-luvun kaivuutöiden jälkeen uomaa on siirretty ja vanhalle paikalle on rakennettu hieno uintipaikka. Sen monet lähteet nostavat puhdasta pohjavettä ylös. Kunnan omistamaa uimalaa ylläpitävät 4H-kerholaiset.

Vuonna 2023 sauna on lämpimänä keskiviikkoisin kello 17.30-20 ja lauantaisin 16-18 aina 29.4. saakka. Maksun 3 € voi suorittaa käteisellä, Smartum- ja Tyky-kunto-/kulttuurisetelillä tai Mobilepaylla. 

Lisää tietoa: https://www.facebook.com/Falkki/about?locale=fi_FI  





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Alkusyksyn saunaretki Valpperiin!

  ”Hei! Haluaisitko osallistua kisaan, jossa pitää arvata, kuinka monta käpyä lasipurkissa on?”, kysyi Valpperin kyläyhdistyksen edustaja minulta Henrikin markkinoilla.    ”Öö, tota, emmä oikein tiedä…”, vastasin.    ”Osallistu nyt, ei tarvitse veikata edes oikein, vaan lähin oikea arvaus riittää!”, valpperilainen kannusti edelleen.    ”No, hyvä on sitten!" Kirjoitin vihkoon arvaukseksi 111 käpyä ja henkilökohtaisen puhelinnumeroni. Nimeä ei tarvinnut kirjoittaa.  Myöhemmin puhelimeeni tuli tekstiviesti, jossa onniteltiin täysin oikeasta arvauksesta ja kerrottiin, että palkintona olisi Valpperin kyläyhdistyksen saunan- ja kodankäyttöoikeus haluamani ajankohtana. Tiloihin mahtuisi iso joukko ihmisiä. Mietin hetken ja päätin kutsua mukaan muutaman ystävän, siskot ja tyttären. He olivat aina välillä ehdotelleet tutustumisvierailua Nousiaisiin. Ajankohdaksi valikoitui lauantai 13.9.    Edeltävällä viikolla koko retki alkoi jännittä...
  Voihan Gammotus - elävää museokulttuuria Nousiaisissa!   Nousiaisten Topoisissa sijaitsee hieno museokokonaisuus, jota ylläpitää Nousiaisten Kotiseutuyhdistys. Museoalue on avoinna kesäsunnuntaisin ja siellä järjestetään aika ajoin erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia. Voikin sanoa, että meillä on Nousiaisissa ”elävä museo” eli alue, jossa kävijä pääsee alkuperäisessä paikassa ja alkuperäiseen tarkoitukseen rakennetussa miljöössä osallistumaan ja eläytymään esimerkiksi siellä esitettyyn paikalliskulttuuriin tai historiaan. Tänä vuonna Kotiseutuyhdistys löi hynttyyt yhteen Nousiaisissa toimivan Nutturlan Makasiiniteatterin kanssa luodakseen jännittävän Gummituxia ja Gammotuxia -kummituskierroksen. Elokuussa järjestetyillä kierroksilla hyödynnettiin noustelaista kansanperinnetietoa, fiktiota ja faktaa, jonka lopputulemana kävijän iho meni kananlihalle ja hiukset nousivat pystyyn. Kierrokset oli onneksi suunniteltu erikseen lapsille ja aikuisille. Kierrosten oppaana toi...

SIKEÄT UNET VALPPERIN LUONTOHUTISSA

Tammikuussa pakkaset paukkuivat sen verran kovaa, että aiemmin sovittu yöpyminen Valpperin LuontoHutissa siirtyi helmikuulle. Päiväksi sovittu perjantai 16.2. koittikin tammikuista lämpimämpänä, mutta samalla myös pimeänä ja märkänä. Eikä sää siitä päivän mittaan sen paremmaksi muuttunut, päinvastoin. Iltapäivästä alkoi navakka tuuli, joka roiskutti jäistä vettä vaakasuorassa päin näköä. Alkoi jo mietityttää lähtö Valpperiin viettämään elämyksellistä LuontoHut-yötä. Millainen elämys mahtaisi tuossa säässä tulla? Teiden pinnat lainehtivat nopeasti sulaneesta vedestä ja rapa roiskui, kun ajoin Turusta Nousiaisiin. Pyyhkimet viuhuivat vauhdikkaasti sateen hakatessa auton tuulilasia. Valpperintiellä väistelin suurimpia vesilammikoita. Radio Novalla soivat biisit rytmittivät ajoani auringon laskiessa kohti länttä. Miesystävä soitti matkaltaan Helsingistä Nousiaisiin, ja totesi kuivasti, että ajokeli oli kertakaikkisen kurja, mutta perillä odottava sauna ja rauhallinen yöpymispaikka kyllä ...