Siirry pääsisältöön

NOUSIAISTEN PÄIVÄT 2023: TYÖTÄ JA TAIKUUTTA!

Nousiaisten päivät Henrikin markkinatapahtumineen ovat tältä vuodelta ohi. Päällimmäiset tunteet ovat ilo ja ylpeys siitä, että tilaisuudet löysivät osallistujansa ja palaute on ollut positiivista. Markkinoilla oli liikennevastaavan arvion mukaan noin 1500 kävijää, mikä on huikea määrä yleisöä pienelle paikkakunnalle!

Tämän kaltaisen tapahtuman järjestäminen on monen ihmisen yhteinen voimanponnistus. Mukana on yrityksiä, yhdistyksiä, markkinamyyjiä, esiintyjiä, vapaaehtoisia ja tietysti kunta henkilöstöineen. Kuntalaisille tapahtumat antavat mahdollisuuden tavata toisiaan ja saada elämyksiä. Parhaimmillaan tilaisuudet myös kohottavat yhteishenkeä ja lisäävät ylpeydentunnetta omasta kunnasta.


Toivon mukaan tilaisuudet antavat myös vierailijoille kurkistusikkunan Nousiaisten kuntaan, siitä millaista kunnassa olisi elää ja olla. Luonnollisesti isossa tapahtumassa liikkuu raha. Yritykset ja myyjät saavat tuotteitaan ja palvelujaan myydyksi tai ainakin tehtyä yritystään tunnetuksi. Yhdistyksille taas tapahtumat antavat mahdollisuuden tavata jäseniään, hankkia uusia ja promota toimintaansa.


Tänä vuonna saimme hyvää palautetta monipuolisesta ohjelmasta, hyvistä paikoitusjärjestelyistä ja rennosta meiningistä. Kehitettävääkin löytyi: miten voisimme huomioida liikuntarajoitteiset entistä paremmin, miten laajentaa ruokapalveluja vielä monipuolisemmiksi ja miten järjestäjien viestintä sujuisi sutjakkaammin. Näitä kaikkia voimme lähteä markkinatoimikunnan kanssa kehittämään, jotta ensi vuonna meillä olisi tiedossa vähintäänkin yhtä upea tapahtuma.

Lopuksi muutama tunteita pinnalle nostattava muisto markkinoilta: torimyyjien tyytyväiset hymyt ja peukun nostot, kun kauppa kävi hyvin, yhdistysaktiivien ilahtuneet kommentit uusien jäsenten värväämisen sujumisesta, lavan edessä istuneiden pikkupoikien tarttuvat naurunremahdukset taikurin tehdessä taikojaan ja osallistuvan budjetoinnin avulla hankitun vaijerikeinun luota kantautuneet riemunkiljahdukset. Sykähdyttävää oli kuulla hyvää musisointia, kuulla koskettavia runoja ja nähdä ajatuksia herättävää taidetta, silittää ponin turpaa ja halata tuttuja.

Tapahtumat tarvitsevat paljon tekijöitä, lämmintä pilvipoutasäätä (joka nyt sattui kohdalle), iloista yleisöä sekä tietysti ripauksen taikaa!

Tässä vielä tunnelmapaloja Samba Cariocan tahdittamana: 

https://www.instagram.com/reel/CwNAffwoQ6g/?utm_source=ig_web_copy_link&igshid=MzRlODBiNWFlZA==















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Alkusyksyn saunaretki Valpperiin!

  ”Hei! Haluaisitko osallistua kisaan, jossa pitää arvata, kuinka monta käpyä lasipurkissa on?”, kysyi Valpperin kyläyhdistyksen edustaja minulta Henrikin markkinoilla.    ”Öö, tota, emmä oikein tiedä…”, vastasin.    ”Osallistu nyt, ei tarvitse veikata edes oikein, vaan lähin oikea arvaus riittää!”, valpperilainen kannusti edelleen.    ”No, hyvä on sitten!" Kirjoitin vihkoon arvaukseksi 111 käpyä ja henkilökohtaisen puhelinnumeroni. Nimeä ei tarvinnut kirjoittaa.  Myöhemmin puhelimeeni tuli tekstiviesti, jossa onniteltiin täysin oikeasta arvauksesta ja kerrottiin, että palkintona olisi Valpperin kyläyhdistyksen saunan- ja kodankäyttöoikeus haluamani ajankohtana. Tiloihin mahtuisi iso joukko ihmisiä. Mietin hetken ja päätin kutsua mukaan muutaman ystävän, siskot ja tyttären. He olivat aina välillä ehdotelleet tutustumisvierailua Nousiaisiin. Ajankohdaksi valikoitui lauantai 13.9.    Edeltävällä viikolla koko retki alkoi jännittä...
  Voihan Gammotus - elävää museokulttuuria Nousiaisissa!   Nousiaisten Topoisissa sijaitsee hieno museokokonaisuus, jota ylläpitää Nousiaisten Kotiseutuyhdistys. Museoalue on avoinna kesäsunnuntaisin ja siellä järjestetään aika ajoin erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia. Voikin sanoa, että meillä on Nousiaisissa ”elävä museo” eli alue, jossa kävijä pääsee alkuperäisessä paikassa ja alkuperäiseen tarkoitukseen rakennetussa miljöössä osallistumaan ja eläytymään esimerkiksi siellä esitettyyn paikalliskulttuuriin tai historiaan. Tänä vuonna Kotiseutuyhdistys löi hynttyyt yhteen Nousiaisissa toimivan Nutturlan Makasiiniteatterin kanssa luodakseen jännittävän Gummituxia ja Gammotuxia -kummituskierroksen. Elokuussa järjestetyillä kierroksilla hyödynnettiin noustelaista kansanperinnetietoa, fiktiota ja faktaa, jonka lopputulemana kävijän iho meni kananlihalle ja hiukset nousivat pystyyn. Kierrokset oli onneksi suunniteltu erikseen lapsille ja aikuisille. Kierrosten oppaana toi...

SIKEÄT UNET VALPPERIN LUONTOHUTISSA

Tammikuussa pakkaset paukkuivat sen verran kovaa, että aiemmin sovittu yöpyminen Valpperin LuontoHutissa siirtyi helmikuulle. Päiväksi sovittu perjantai 16.2. koittikin tammikuista lämpimämpänä, mutta samalla myös pimeänä ja märkänä. Eikä sää siitä päivän mittaan sen paremmaksi muuttunut, päinvastoin. Iltapäivästä alkoi navakka tuuli, joka roiskutti jäistä vettä vaakasuorassa päin näköä. Alkoi jo mietityttää lähtö Valpperiin viettämään elämyksellistä LuontoHut-yötä. Millainen elämys mahtaisi tuossa säässä tulla? Teiden pinnat lainehtivat nopeasti sulaneesta vedestä ja rapa roiskui, kun ajoin Turusta Nousiaisiin. Pyyhkimet viuhuivat vauhdikkaasti sateen hakatessa auton tuulilasia. Valpperintiellä väistelin suurimpia vesilammikoita. Radio Novalla soivat biisit rytmittivät ajoani auringon laskiessa kohti länttä. Miesystävä soitti matkaltaan Helsingistä Nousiaisiin, ja totesi kuivasti, että ajokeli oli kertakaikkisen kurja, mutta perillä odottava sauna ja rauhallinen yöpymispaikka kyllä ...