Retken alkaessa vettä tuli kuitenkin kuin aisaa, joten ei
ihme, ettei osallistujamäärä ollut suuren suuri. Huonolla kelillä pöllötkään
eivät yleensä ole aktiivisia. Perille tultaessa sade oli kuitenkin loppunut ja
sää oli ihanan raikas, joskin hyvin sumuinen.
Koska oli vielä valoisaa, lähdimme Piian johdolla kulkemaan
kasvitieteellistä puistoa ympäröivää polkua pitkin syvemmälle tammilehtoon. Polku
oli vielä paikoin jäinen, joten etenimme hyvin varovaisesti ja hitaasti. Piia
mainitsi, että retkillä yleensäkin otetaan rauhallisesti, jotta
osallistumiskynnys niille säilyy matalana. Hieman kyllä kävi kateeksi, kun
yhdellä osallistujista, Sirkka-Liisa Mäkisellä oli jalassaan asianmukaiset
nastakengät, joilla kävellä varmemmin maastossa. Me muut etsimme liukkaissa
kohdissa jalansijaa polun vierustan sulaneesta heinikosta.
Välillä pysähdyimme ihailemaan komeita tammia, joista
monissa oli juuri sopivia pöllönmentäviä kotikoloja. Juttelimme siitä, kuinka
viime vuosien tutkimusten mukaan puut osaavat viestiä toisilleen ja kertoa
esimerkiksi lähestyvästä vaarasta, kuten tulipaloista ja tuhohyönteisistä. Ihastelimme
pientä lampea, joka vielä oli jäässä. Piia kertoi nähneensä siinä viime kesänä
kaksikin rantakäärmettä luikertelemassa ihan pintavedessä. Kun osaa hidastaa
tahtia ja havainnoida luontoa rauhassa, voi kokea monenlaista kiinnostavaa.
Samalla mieli lepää ja pulssi rauhoittuu.
Pysähtyessämme mekin kuulimme tiaisten vihellyksiä ja näimme mustarastaiden hyppelevän sammaloituneiden kivien välissä. Hieman
romahtaneen rakennuksen kohdalla aprikoimme, mihin tarkoitukseen se oli
aikoinaan rakennettu. Kalevi Mäkisellä oli kiinnostava teoria siitä, että
kyseessä olisi vanha kalamaja, jossa kalastajat ovat aikoinaan käsitelleet ja
säilyttäneet kalasaalistaan.
Jatkoimme matkaamme Choraeuksen lähteelle, jonka äärelle
ylioppilaat ja kaupunkilaiset aikoinaan kokoontuivat pitämään hauskaa ja
syömään eväitä. Mekin otimme repuistamme eväät esille ja pidimme ruokailutauon.
Piia otti sen jälkeen kännykästään kuuluville lehtopöllön ääninäytteet ja yritti
niiden avulla houkutella pöllöjä vastaamaan kutsuhuutoihin. Hiljaista oli,
pöllöt taisivat olla edelleen nukkumassa koloissaan.
Vaikka tällä retkellä pöllöjä ei kuultukaan, niin ilta oli
silti todella mukava ja rentouttava. Pehmeän sumuinen sää, ihana luonto ja
mukava juttuseura takasivat sen, että osallistun jatkossakin Kuhankuonon Ladun
ja Polun retkille! Yhdistys täyttää muuten tänä vuonna jo 25 vuotta!
Juhlavuonna tiedossa on monenlaista kivaa, joten kannattaa seurata yhdistyksen
Facebook-sivuja sekä kunnan tapahtumakalenteria! Kiitos Piia, Sirkka-Liisa ja
Kalevi hyvästä seurasta! Pöllöterveisin, elinvoimapäällikkö.
Suomen Luonto: Kuuntele: Lehtopöllö


Kommentit
Lähetä kommentti